Mikä tämän blogin tarkoitus on?

pensselitTässä blogissa kerron omakustannekirjan tekemisestä ja markkinoinnista. Vastailen myös lukijoiden kysymyksiin ja palautteeseen, joten antakaahan palaa!

Aloitin kirjan kirjoittamisen vuonna 2008. Kokosin tuolloin blogiin kokemuksiani Kiinasta asumisesta. Ongelmana blogiteksteissä oli vain se, että koska en halunnut huolestuttaa ystäviä tai  sukulaisia yhtään enempää, päädyin kirjoittamaan blogiin enimmäkseen positiivisia tai humoristisia havaintoja. Suomeen palattuani minun oli jotenkin pakko purkaa paperille toinenkin puoli tarinasta. Kuten kirjan aivan alussa sanotaan, tästä tarinasta kolmannes on totta, kolmannes valetta ja kolmannes vain sitä, etten ymmärtänyt. Enempää en nyt ala selittelemään. Jokainen lukija piirtäköön oman viivan faktan ja fiktion välille.

Nyt tämä tarina on menossa kansiin. Rakkaat ystäväni ja ”some-sukulaiseni” ovat auttaneet viime viikot oikolukuprosessissa ja nyt teksti on taittajan käsissä. Tarinasta irti päästettyäni minun on ollut aika tarttua kiinni näiden www-sivujen luomiseen. Kiitos Pasi Örn avustasi sivuston rakentamisessa! Ilman sinua olisin pulassa.

Share Button