Taittotyö vauhdissa

näytetaitosta

Siinä se nyt on. Ensimmäinen vilaus siitä, miltä teksti näyttää kirjan sivuille juoksutettuna. Tämä on taittajan ihan ensimmäinen versio, eli älkää nyt keskeneräistä työtä vielä arvosteltu. Vaikka minun silmiin tämä näyttää kyllä jo täydelliseltä. Siinä se on. Ihan kohta kirjana.

Taittotyötä en osaa itse enää tehdä. Ihan ensimmäinen vakityöni oli kyllä sattumalta julkaisutoimittajan pesti. Päätehtäväni oli tekstieditoida ja taittaa pieniä opaskirjasia, joissa neuvottiin ulkomailla opiskelusta haaveilevia suomalaisnuoria konkreettisissa järjestelyasioissa. Sittemmin olen taittotyöt antanut taitavammille tekijöille. Tämän kirjan taitosta vastaa onneksi taitava Vesa-Matti Juutilainen.

Tätä alla olevaa kuvaa klikkaamalla näet näyteaukeaman kirjasta suurempana kuvana. Siitä tekstiäkin pääsee vähän kurkkaamaan 😉

näytetaitosta

Ja tässä puolestaan pikku video siitä, miten omituisen rekrytointihaastattelun kautta sen julkaisutoimittajan pestin aikanaan sain:

Share Button