Tähtiluennoitsijana

luento2Kiinalainen ystäväni kutsui minut luennoimaan koululleen. Tarkoitus oli kertoa Suomesta opiskelumaana parillekymmenelle lukiolaiselle, jotka ovat koulun englanninkielen -kerhon jäseniä. Pyysin heiltä etukäteen kysymyksiä ja tulihan niitä. Esimerkiksi:
– Mitä kurinpitokeinoja suomalaisessa lukiossa on?
– Ovatko kaikki suomalaiset isänmaallisia ja valmiita kuolemaan maansa puolesta? Mitä suomalaiset nuoret ajattelevat sodasta ja rauhasta?
– Ovatko kaikki suomalaiset ympäristönsuojelijoita päinvastoin kuin amerikkalaiset?

Hmm…ei ihan sellaisia kysymyksiä, kuin lukiolaisilta olin odottanut. No ei kun härkää sarvista ja esitystä tekemään. Kaikki oli hyvissä ajoin valmiina, kunnes edeltävänä iltana kymmenen aikaan sähköpostiini tuli viesti koskien seuraavan päivän aikataulua. Selvisi, että yleisöä olisikin paikalla lähes parisataa oppilasta ja minulle aiottiin pitää virallinen tervetulopuhe lahjanantoseremonioineen. Kääk! Minunhan odotetiin siis tuovan mukanani lahjoja ainakin koulun rehtorille, kutsun esittäneelle oppilaalle ja ties kelle. Ei kun kaappeja kaivamaan.

luento1Ja kylläpä olivatkin oppilaat nähneet vaivaa tilaisuuden järjestämisessä. Kun saavuin koululle, minua tultiin kukkapuskan ja tv-kameran kanssa vastaan ja viisihenkinen seurue saatteli mukavasti rupatellen minut koulun luentosaliin. Kun astuin sisään, parisataa opiskelijaa suorastaan huokaisi ihastuksesta ja antoi raivoisat aplodit. Istuin puhujan korokkeen taakse ja huomasin salissa soivan Sibeliuksen Finlandian samalla, kun valkokankaalle heijastui kuvia jäänmurtajista, metsistä ja järvistä. Voin kertoa, että liikutuin lähes kyyneliin. 

Ystäväni esitteli minut kuulijoille todella kauniilla sanoilla. Hän kertoi minun tulevan Suomesta, maasta joka on taistellut urheasti itsenäisyytensä puolesta. Hän kuvaili Suomea taian maaksi ja suomalaisia viisauden kansaksi. (Pieniä paineita esittää edes viisasta…)

Puheenvuoron aikana joku nuori mies tuli jatkuvasti olkani takaa täyttämään teekuppiani aina, kun erehdyin ottamaan siitä yhdenkin hörpyn. Kun kiinaksi kiittelin häntä, räjähti koko sali nauruun. Nuoret olivat suorastaan haltioituneita kiinankielentaidostani (joka siis on erittäin vaatimattomalla tasolla). Pääsin esittelemään kielitaitoani toisenkin kerran, kun yhdessä esittämässäni kuvassa oli poro ja kääntäjä erehtyi kutsumaan sitä hirveksi. Erotin siis sanan ”hirvi” hänen puheestaan, koska mieheni lempinimi Kiinassa oli Milu eli hirvi. Kiinaksi sopotin, että ei tuo ole hirvi, kun hirvi on oikein iso ja tämä pieni. En itsekään tiedä, mikä poro on Kiinaksi, joten tyydyin hyräilemään Petteri Punakuonoa ja selittämään, että olkoon sitten vaikka pikku-Milu.

luento3Esitys meni hyvin ja yleisö oli innostuneempaa kuin ikinä ennen. Tilaisuuden päätteeksi otettiin ryhmäkuvia ja jaoin nimmareita. Niin ja vaihdettiinhan niitä lahjojakin puolin ja toisin. Sain cd-levyllisen kiinalaista klassista musiikkia ja minulle kerrottiin kansantaruista, jotka olivat laulujen takana. Traagisia Romeo & Julia tyyppisiä tarinoita. Sitten illallistimme yhdessä koulun ruokalassa ja minulle selvisi, että olin ensimmäinen ulkomaalainen, jonka oppilaat olivat koskaan kouluun vieraaksi kutsuneet. Ilmankos siellä oltiin oiken ison videokamerankin kanssa kuvaamassa vierailuani.

Olo oli kuin filmitähdellä. Kyllä kiinalaiset ovatkin vieraanvairaisia. Ja oli mukavaa, että pitkästä aikaa joku oli kiinnostunut minun tiedoistani ja taidoistani. Edeltävät kuukaudet kun useimmiten olin joutunut vastaamaan kysymyksiin: ”Onko miehesi töissä Kiinassa? Missä? Paljonko rahaa teillä on?” Nyt kyseltiin Sibeliuksesta, hiihtolomakohteista ja vapaudesta. Mukava kokemus kaiken kaikkiaan.  Tässä lisää tilaisuuden järjestäjien nappaamia otoksia.

Share Button