Jotain positiivista?

DSC01103Muutama kirjan lukija on kysynyt minulta suoraan, enkö keksinyt Kiinasta mitään positiivista sanottavaa. Että olenko tosiaan tuollainen nalkuttava kotirouva, joka näkee kaikessa vain negatiivista. Ilmeisesti olen ainakin onnistunut kuvaamaan päähenkilön turhautumista hyvin, kun tunteet puskevat lukijoillakin pintaan.

Kyse ei ole siitä, etteikö Kiinassa olisi ollut paljon positiivistakin.
Kuva: Flickr, Ryan ja Sarah Deeds

Halusin vain tässä tarinassa kuvatakin juuri sitä, miltä tuntuu, kun ihmisellä iskee päälle sellainen torjunta, ettei ole valmis enää vastaanottamaan yhtään mitään. Ja sitä, miten pettynyt silloin on kaikkeen. Omaa turhautumista purkaa jokaiseen arjen kohtaamiseen.

Jokaiselle tarinalla on aina monta puolta ja näkökulmaa, joista olen valinnut kirjassa kerrottavaksi vain yhden. Halusin tarjota vastapuolen pintakiiltoisille blogeille ja artikkeleille, joissa hehkutetaan ulkomailla asumisen ihanuuksia ja expat-rouvien elon helppoutta. Jotta kirjan antama kuva ei jäisi ainoaksi näkökulmaksi, olen tämän nyt julkaisemani omakustannekirjailijan blogin kautta koettanut kuvin ja tekstein raottaa myös kertomuksen muita puolia. Lukuja, jotka eivät kirjaan valikoituneet, kuvia, jotka värittävät tarinaa.

Toisaalta olen myös epäonnistunut. Kirjan päähahmo saakin ärsyttääkin lukijaa, mutta silti hänen tekonsa pitäsi edes jollain tasolla pystyä ymmärtämään. Jos hahmo ei tunnu uskottavalta, olen kirjoittajana epäonnistunut jollain tasolla. Tästä aion ottaa opikseni.

Kiinasta kotiin lähtiessäni ja sen oman pintakiiltoisen blogini sulkiessani kirjoitin näin:

”On aika lähteä kotiin. Vaikka komennus on ollut ajoittain kovahko koulu, tiedän, että täältäkin tulen kaipaamaan jotain.

Ottaisin mielelläni Suomeen mukaan ayimme. Lapsilla tulee häntä varmasti erityisesti ikävä. Onneksi ayi jatkaa työtään samassa talossa suomalaisen ystäväperheemme luona, joten jonkinlainen mahdollisuus yhteydenpitoon säilynee.

Ikävä tulee myös asuinalueen reippaita vartijoita, jotka pistävät käden lippaan rouvan astuessa taksista ulos ja kilvan rientävät ostoskasseja kantamaan tai aurinkovarjoa pitelemään. Oikeasti en ole koskaan tottunut moiseen kohteluun, mutta taksia portilla odotellessa vartijoiden kasvot ovat käyneet tutuiksi ja kotoisiksi.

Ottaisin mielelläni mukaan myös jalkahierojan ja paikallisen parturin palvelut tunnin mittaisine päähierontoineen. Helsingissä on kuulema avattu kesällä uusi kiinalainen jalkahierontapaikka. Sinne pitänee mennä hetimiten testaamaan palveluja.

Tulen kaipaamaan heräämistä auringon nousuun. Kaunista jokimaisemaan. Kukkivia puita ja pensaita. Kylää, jonka postissa ja hedelmäkaupassa huomataan, jos en ole pariin viikkoon käynyt. Räätäliä, joka tekee mittatilausvaatteet supermarkettihinnoilla.

Olen tavannut paljon erilaisia ihmisiä ja onnekseni löytänyt myös muutaman uuden ystävän. Teille en kuitenkaan sano varsinaisesti ”heippa”, koska mehän nähdään!

On luonnollinen aika lopettaa myös tämä blogi. Jos joskus Suomen pimeyden keskellä kiukuttelen, muistuttakaa minua siitä, miten kaipasinkaan raitista ilmaa, Suomen ystäviä ja elinympäristön turvallisuutta. Kiitos matkaseurasta!”

kaannyn pois

Share Button