Suuntamerkkejä

juoksuViime viikolla otin muutaman päivän lomaa kaikesta. Jopa kirjoittamisesta. Juoksin lasten perässä kuuranurmella, latasin voimia syysauringon valosta. Ja siinä samalla kuin huomaamatta siirryin askeleen irti esikoisteoksesta ja tunsin, että pian on aika tarttua seuraavaan aiheesen. Olen sen kanssa vielä kahden vaiheilla.

Voisin kirjoittaa kevyen ironisen kertomuksen parisuhteen synnystä ja siinä alkuhuumassa huomaamatta jäävistä asioista. Tai voisin viedä tarinan kauemmaksi omasta kokemusmaailmastani ja kertoa useamman perheen tarinan kautta kohtauksia elämästä, jossa emme huomaa, mitä aivan lähellämme todella tapahtuu. Kiinnitämme huomiomme huomiota hakeviin ja sivuutamme monta suurempaa asiaa aivan vahingossa.

Ensimmäinen lähestymistapa olisi sikäli helppo, että tuosta teemasta minulla on 100 sivua kässärin ensimmäistä versiota valmiina ja synopsis koko juonen osalta tehtynä. Eli arvelisin saavani tekstin hyvin aikaiseksi. Heikkoutena kuitenkin on, etten tiedä, voisinko tekstiä sellaisenaan julkaista. En ehkä uskaltaisi.

Toisen lähestymistavan vahvuus on se, että siinä pääsisin uralla työstämään fiktiota ja yhdistelemään eri tarinoita toisiinsa. Heikkous on se, etten ole vielä hahmottanut tarinaa kokonaisuutena vaan minulla on mielessäni enemmänkin erillisiä tarinoita, jotka kuitenkin haluaisin jotenkin toisiinsa liittää. Mitä jos ne jäävätkin irrallisiksi? Ainakin vaatisi älyttömän määrän ajattelua ja uudiksi kirjoittamista tämän vaihtoehdon eteenpäin työstäminen.

Tiedän ,etten yleensä päästä itseäni helpolla. Parempi antaa tämän vielä olla. Elän tämän vuoden loppuun esikoiskirjan kanssa. Sitten on aika aloittaa.

jotain uutta

Share Button