Mitä jäi käteen Tubeconista?

Tubecon 2016Tänä vuonna päätin jättää Tubeconissa videomateriaalin ja kaverikuvien saalistamisen vähemmälle ja keskityin poimimaan ideoita, ajatuksia ja oppeja muilta tubettajilta. Tässäpä saaliini.

“Videon julkaisun ohella myös itse materiaalin keruu on arvokasta.”

Näin totesi Timo Wilderness paneelissa, jossa keskustelimme videoiden ideoinnista. Itse olen neuvonut aloittavia tubettajia ajattelemaan niin, ettei kaikkea tarvitse heti julkaista. Jos jokin arveluttaa, sen voi säästää myöhemmäksi ja harjoitella helpommilla aiheilla. Mutta Timon kanssa keskustellessa tämä näkökulma laajeni siihen, että videoiden teko on aikamme tapahtumien dokumentointia. Ja itse tekoprosessi kaikkine julkaisemattomine vaiheineenkin jo itsessään arvokas. Samalla heräsi ajatus siitä, että satunnaisia pätkiä tallentamalla voisi pitkällä aikavälillä syntyä jotain hienoa.

“Ideaa ei voi suojata tekijänoikeudella.”

Markkinointijuridiikan huippuasiantuntija Elina Koivumäki latasi aikuisparkin väelle tuhdin mutta konkreettisen paketin tietoa tubettamiseen liittyvistä tekijänoikeuskysymyksistä. Työssäni viestintäpäällikkönä olen luonnollisesti perehtynyt markkinoinnin lainsäädäntöön, mutta minutkin yllätti tieto siitä, että idealla ei ole tekijänoikeussuojaa. Eli jos joku ideoi vaikkapa Youtubeen hauskan sketsihahmon, joku toinen voi periaatteessa luoda hyvinkin samantapaisen hahmon omalle videolleen, kunhan tekee sen omaan tyyliinsä. Missähän raja menee sen kanssa, että väärin hyödyntää toisen luomaa henkilöbrändiä omaksi edukseen? Tekijänoikeuskysymykset olisivat kyllä monen erillisen blogitekstin arvoinen aihe, joten koetan palata tähän teemaan vielä uudestaan.

Rima matalalle vai rohkeasti tasoa nostamaan?

“Mistä ideat videoille” -paneelissa huomasimme, että tubettajilla oli hyvinkin eriäviä näkemyksiä siitä, miten korkealle videon tekijän kannattaisi rima asettaa ennen julkaisua.

Toiset ovat sitä mieltä, että on parasta olla mahdollisimman hetkessä, kokevat käsikirjoituksen jopa kangistavan ilmaisua. Henkilökohtaisuus ja luontevuus on tällöin tärkeämpää kuin tarkemmin harkittu rakenne.

Ja toiset taas sitä mieltä, että vain käsikirjoittamalla ja harkiten aineistoa luomalla lopputuloksesta tulee toivotunlainen. Tällöin tekemisessä ammattimainen ote korostuu ja tekovaiheet monimutkaistuvat.

Uskon, että tekemisen tapoja voi olla monia, jokainen löytää itselleen luontevimman. Mutta kyllähän tämä pisti miettimään, pitäisikö omalla kanavalla koettaa käsikirjoitetumpaakin sisältöä.

 

Jälkisanat:

Ihan käsittämätön määrä työtä tuon tapahtuman onnistumisen takana. Jotenkin uskomatonta, että noin isossa tapahtumassa pystytään henki pitämään rentona. Siinä oli jokaisella mukanaolijalla osansa!

Special Meet&Greetit oli mielestäni hyvä uudistus. Ehkä tuollaista tapaamisaikojen ”vuoronumerojen jakoa” (vaikkapa digitaalisessa muodossa) voisi muutoinkin lisätä, niin väki pääsisi tapaamisjonoista virtaamaan vapaammin, eikä kukaan greettien järjestäjä joutuisi pistämään jonoa keskeltä poikki vaan kaikilla olisi etukäteen tieto, mahtuuko mukaan.
Hatunnosto kaikille tapahtumaa tehneille!

Share Button