Tubecon-tärpit

EtenkTubeconkuvain ensimmäisellä kerralla Tubeconissa ollessani aikaa tahtoi mennä touhun ihmettelyyn ja itselleni oli vähintäänkin epäselvää, missä ja milloin kannattaisi olla. Asioita vain tupsahti vastaan ja tunnelma oli iloinen. Tämän vuoden ensikertalaisten häröilyä helpottaakseni olen koonnut tähän postaukseen ne ohjelmanumerot, joita itse haluaisin päästä seuraamaan. Fakta on se, että hyvää ohjelmaa on niin paljon, että kaikkea haluamaani en ehdi näkemään. Joten tule paikalle ja poimi parhaat palat kanssani

 

LISTA 1: NÄMÄ TAHTOISIN KUULLA / NÄHDÄ

LAUANTAI

 

klo 13 Q&A, Vinkit videoiden tekoon, Tubecon Center

Eri genren edustajat kertomat omat vinkkinsä laadukkaiden videoiden tekemiseen. Tule kysymään heiltä, mitä sinua on aina askarruttanut videoiden tekemisessä!
Tapio on the move | ELISA MALIK | Deata | Roponen |Ville Mäkipelto

 

klo 14, Musiikki ja Tubettaminen, Tubecon Center

Monet tubettajat tekevät myös musiikkia. Mitä mietteitä heillä on videoiden ja musiikintekemisen yhdistämisestä? Entä pitäisikö artistien ryhtyä tubettamaan?

MadCraft |Daniel Okas | Devinity | TUULI | Juulia

 

klo 15. Aikuistubettajat esittäytyvät, päälava

 

klo 15. Tubettamisen pimeä puoli, Tubecon Center

Tässä paneelissa keskustellaan tubettamisen negatiivisista puolista. Miten tubettajat varautuvat esimerkiksi vihakommentteihin ja yksityisyyden menettämiseen? Mitä vinkkejä heillä on antaa näihin asioihin liittyen?

NovaPeliVideot | Mautonherrasmies | The Daitmol | Jenny Rontu/Someturva

 

klo 16 Tubettamisen tekniikka, Tubecon Center

Mitä kaikkea liittyykään videoiden tekniseen puoleen? Parhaat vinkit esimerkiksi pelivideoiden tekemiseen, editointiin ja kameratekniikoihin löydät täältä!

J0P | Velogi – Pyöräilevä videoblogi | Ulttis | Nelli Orell |Videoneuvos | Lanttimatkat

 

klo 17.15, Yrittäminen, duunit ja tubettaminen, Tubecon Playground

LATE | Rosakaro |Reetta Harjunen

 

klo 18.15, Miten tubettaja voi muuttaa mailmaa?, Tubecon Center

Suvisuo 365 | Joona Hellman | Roni Back |Minna Suihkonen/Unicef |Saara Mäki-Reinikka/Sekasin-chat

 

SUNNUNTAI

klo 11, Aikuistubettajien Meet & Greet, Tubecon katsomo. Tuu moikkaan mua!

Ville Mäkipelto | Tädit Tubettaa | Lanttimatkat |Tapio on the move |
Velogi – Pyöräilevä videoblogi | Pastorific | Videoneuvos | Heli Järvenpää |

 

klo 14.30, Oma lapseni tubettaa, mitä pitäisi ajatella?, Aikuisparkki

Heli Järvenpää | Esko Mörkö | Anniina Lundvall | Funny Family | A-Lapset

 

klo 15.15, Tubettaminen ammattina, Tubecon Center

Ammattitubettaminen on yleistynyt viimeisen vuoden aikana hurjasti. Mitä tulee ottaa huomioon, mikäli haaveena on ura YouTuben parissa? Keskustelijoina paneelissa on niin tubettajia kuin alan taustajoukoissa pyöriviä henkilöitä.

Wildeem |deliwien

 

LISTA 2: BONGAA AIKUISTUBETTAJA

Tämä ohjelmaopas kannattaa printata mukaan, jos on vaara, että tunnet olosi orvoksi isojen lapsi- ja nuorisojoukkojen keskellä. Tämä info paljastaa, mistä löydät varmuudella muita aikuisia tapahtumassa. Kiitos Jan Vloggaa -kanavan  Janille tämän infon kokoamisesta! Nähdään Tubeconissa!

aikuistubettajien ohjelma

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share Button