Kadotetut kasvot – kirja suomalaisen kokemuksista Kiinasta

Tällä sivustolla voit tutusta Kadotetut Kasvot kirjaan sekä kirjoittajaan. Sivuston blogiosio kertoo omakustannekirjailijan polusta.

Kadotetut Kasvot kirja kuvaa suomalaisperheen arjen muutosta perheen muuttaessa Kiinaan. Perheen isän tehtäväksi on annettu opettaa oma työnsä kiinalaisille, jotta työ voidaan siirtää Suomesta Aasiassa tehtäväksi. Isä katoaa pian tarinassa taustalle, kun perheen äidin ruusunpunaiset unelmat uppoutumisesta uuteen kieleen ja kulttuuriin peittyvät ymmärtämättömyyden ja turhautumisen alle. Kirja kuvaa, miten käyttäytyy ihminen, jolta viedään kontrollin tunne omasta ympäristöstään ja päälle iskee väkevä kaiken torjunta.

Suomalaisperheen tarinan rinnalla kulkee kuvaus siitä, miten yhden lapsen politiikka käytännössä vaikuttaa kiinalaisperheiden elämään. Vaikka päähenkilö kuvittelee vähitellen ymmärtävänsä enemmän siitä, mitä ympärillä tapahtuu, lopulta paljastuu, ettei hän edes huomaa, kuinka läheltä erilaiset elämät ovat toisiaan liipanneet.

Kirja on Heli Järvenpää esikoisteos.

Tutustu kirjaan näytelukujen avulla >> Osta kirja >> Lataa e-kirja >>

Blogi: Irti Päästetty

Miten syntyi Ruudun takana -kappale?

HeliJarvenpaaRuudnTakanaRuudun takana on tarina yksinäisyydestä, jota voi tuntea ihmisten keskelläkin. Ja siitä, miten verkon välityksellä voi löytää henkilöitä, joihin voi kuvitella yhteyden vaikka kommunikaatio ei olisikaan kaksisuuntaista. Halusin käsitellä aihetta hyväntuulisesti ja leikitellen. Haasteita kappaleen tekemiselle asetti pieni budjetti ja tieto siitä, että sen piti olla valmis kahdessa viikossa ennen ainutlaatuista mahdollisuutta päästä kuvaamaan musiikkivideota Stockmannin näyteikkunaan.  Lue lisää

Digimarkkinoijan tyypillisiä virheitä

HämmennysMinulla on noin kahdeksan vuoden kokemus digimarkkinoinnista sekä ostajan että tekijän roolissa. Olen siis laatinut Google Adwords -kampanjoita, kohdistanut Facebook-mainontaa, tutkinut analytiikkaa ja seurannut erilaisten markkinointitoimenpiteiden tehoa. Digimarkkinointi on upeaa, koska siinä pääsee tekemään kokeiluja pienilläkin aloitussummilla, suunnitelmaa voi vaihtaa lennossa ja tulokset näkee reaaliajassa. Entä mitä ovat digimarkkinoinnin sudenkuopat? Tässä vinkkini aloittelijoille ja ensi kertaa digimarkkinointia ostaville tyypillisimmisä digimarkkinoinnin virheistä. Lue lisää

Nähdäänkö Tubeconissa?

Näyttökuva 2018-7-15 kello 21.35.11

Olen innolla odottanut Tubeconin ohjelmapaljastuksia ja poiminut tähän mennessä julkaistuista jutuista omia suosikkejani. Otan ilolla vastaan sen, että fanittamisen ohella Tubecon tarjoaa tänä vuonna aikaisempaa enemmän ohjelmaa myös suoraan itse videon tekijöille. Ja todella hienoa, että Yle Kioski on mukana vetämässä paneelilavan puheenvuoroja, odotan niiden tuovan esiin hyvin eri näkökulmia ja herättelevän omiakin ajatuksia. Tässä ohjelmatärppini Tubeconiin 2018! Lue lisää

Haku

Kerro kirjasta muillekin

Share Button

#kiina, #kiinakirja, #kadotetutkasvot

Tai tutustu minuun näissä somekanavissa:

Heli0214

Youtube-kanavani

Facebook-profiilini

Google+ profiilini

Twitter-profiilini

heli@kiinakirja.fi