TOP 3 blogipostaukseni ja tubevideoni 2015

Tässä kooste suosituimmista jutuistani blogissani ja Youtubessa vuonna 2015. Jutun otsikko klikkaamalla pääset alkuperäiseen aiheesta tehtyyn postaukseen.

Luetuimmat blogipostaukseni

Kadotetut-kasvot-e-kirja_2Tästä Kadotetut Kasvot e-kirja ilmaiseksi

E-kirjojen sekalaiset julkaisualustat, lukulaitteet ja kirjojen hinnoittelu herättivät paljon kysymyksiä niin lukijoissa kuin julkaisijoissakin vuonna 2015.  Tässä artikkelissa kerroin päätöksestäni jakaa e-kirjan ilmaiseksi. En tiedä kovin moni muu Suomessa yhtä avoimesti kertonut sitä, miten kirjan hinta muodostuu, joten tässä lienee syy suosioon.Kiitos Jari Huomolle e-kirjan teknisestä toteutuksesta! Kirjaa voi muuten edelleen tilata myös paperiversiona, jos e-kirja muotona syystä tai toisesta ei itselle sovi.

Spotify

Irti Päästetty nyt Spotifyssä ja vähän muuallakin

Tässä postauksessa jaan askel askeleelta ohjeet siihen, miten oman kappaleen saa jakoon Spotifyyn. Se ei nimittäin ollutkaan ihan yhden ”Lataa tästä” -napin kautta tehtävä juttu vaan vaati jonkin verran perehtymistä ja säätöä näin ensikertalaiselta.

MadCraftin Tompalle kiitokset käytännön vinkeistä siinä, miten biisin Spotifyyn saa jakoon. Tämä ”tekemällä oppii” meininki on ollut melkomoista.

parviNyt tai ei koskaan

Pääsin mukaan Nyt tai ei koskaan tv-sarjan parveen testaamaan parviälyä käytännössä. Raskas, opettavainen ja antoisa projekti. Vähän kuin olisi kevein mielin picnicille lähtenyt ja tajunnut sitten olevansakin jossain psykoanalyyttisessa ristitulituksessa, jossa ei oikein tiennyt kuka vedättää ja ketä.

Ohjelma on muuten päässyt finaaliin kisaamaan Venla-pystistäkin! Hienoa Katri, Heli, Eeva ja ITV:n muut huippuammattilaiset. Sekä tietenkin hersyvä parvi!

Katsotuimmat tubevideoni

SAMSUNG CSCKädet korvilla, virallinen musavideo

    Tämä kappale on julkaistu esittäjänsä Regina Chevakovan Youtube-tililtä, mutta koska olen kappaleen sanoittaja ja tuotannon ohjaaja, omin tämän mielikuvatasolla ”omiin videoihini”. Ensimmäinen musavideoyritelmäni, erittäin opettavainen projekti. Jos nyt uudestaan tekisin, varaisin enemmän aikaa, rahaa ja pelkistäisin urakalla. Mutta kyllä tätä kehtaa katsella. Ja tarina on ihan oikea. Onnekasta, että sain olla sitä mukana kertomassa!Kiitos Regina, Netta, Hesam, parvi, Juha ja Nelli!

Sophie Aittola 3Irti Päästetty, musiikkivideo

Tämä kappale on minulle rakas. Ensimmäinen, johon päätin pistää oikein omaa rahaa peliin ja pyytää tuotannossa apua huippuammattilaiselta. Kappale muistuttaa siitä, miltä tuntuu, kun vihdoinkin uskaltaa toteuttaa jonkun pitkään mahdottomalta tuntuneen haaveen. Tämä on myös ensimmäinen radiosoiton saanut sanoittamani/ohjaamani tuotanto.

Oikeastaan jälkikäteen on vähän harmittanut, etten saanut aikaiseksi tälle kauniille kappaleelle musavideon kuvausta. Ideakin siihen oli jo aika pitkällä. Siinä piti olla harmaata ja valkeaa, pysähtynyttä kolkkoutta, hentoutta ja iholle maalattuna tarina. Ehkä vielä jonain päivänä…Kiitos Lauri, Sophie ja Nelli.

This is Tubecon

Tubecon tapahtuman kuvaus aikuisen silmin seurattuna. Video on poikinut yhteydenottoja niin aikuisvloggaajilta kuin nuoremmiltakin tubettajilta. Mielummin mukana testaamassa kuin ulkopuolella kaikesta. Kiitos Tubeconiin mukaan pääsystä YLE FOLKille!

 

Myrna Braza: Anything

Tänään on vuoden pimein päivä. Ja juuri siksi haluan jakaa kappaleen, joka on täynnä hymyä. Maailman, jossa olemme erilaisia ja silti kaikki etsimässä onnea, hyväksyntää, yhteyttä.

Minulla on ollut onni tutustua Bergenissä laulun esittäjään, Myrna Brazaan, ja hän on kaikin puolin yhtä ihana kuin äänensäkin. Kiitoksia blogini lukemisesta ja eri käänteissä mukana elämisestä!

Jotain lainattua

Flickr_HelmetSain marraskuussa elämäni ensimmäisen Sanaston maksaman lainauskorvauksen. Lainauskorvaus on kirjan tekijölle valtion budjetista maksamaa korvausta siitä, että teos on kirjastossa lainattavissa. Viime vuonna kaunokijallisen teoksen lainasta maksettiin 6,5 senttiä/lainauskerta, vuonna 2015 korvaussumma nostettiin 16 senttiin lainalta.  Lue lisää

Kolme pientä porsasta -kirja iPadille

possukirjaMuutama vuosi sitten sain yllättävän yhteydenoton Google+ -palvelussa. Olin jakanut juuri kuvan, jossa poikani seisoi kolmivuotiaana Malesiassa Rawa saaren valkoisella hietikolla. Hän oli löytänyt rannasta ajopuun ja raahasi sitä aarteenaan mukana. Pieni poika, iso maailma. Jaoin mietteeni tuosta hetkestä, tietämättä, mitä tuosta pikku postauksesta voisi seurata.

 

Lue lisää

“Parven jäsenen ohjeet”

JoniHeliNimo“Nyt tai ei koskaan” tv-sarjassa päähenkilö sai pyytää parven ihmisiä avukseen elämänsä risteyskohdan valintatilanteessa. Parveen kuuluvat henkilöt eivät tutustuneet toisiinsa etukäteen vaan heidät heitettiin päähenkilön elämän ongelmia ratkomaan ilman suurempia pohjustuksia. Kun 15 ihmistä erilaisine mielipiteineen kohtasi ja aikaa asioiden selvittelyyn oli vain rajallisesti, edessä oli väistämättä myös sen punninta, miten parven tulee ideaalitilanteessa toimia. Lue lisää

Hei mä tubetan ja vloggaan!

Olen jo yli vuoden ajan pitänyt Youtubessa vlogia eli videoblogia. Tarkoitukseni on ollut jakaa välähdyksiä teemoista, joita viestintäpäälliköltä työmaalla kysytään tai aiheista joita itse pohdin ja pyörittelen. Välillä julkaisen kanavalla toki myös musaprojekteihin liittyviä videoita. Katsojia videoillani on vielä vähän. Mutta tässä TOP 3 videot katsojamäärän mukaan, olkaapa hyvä! Lue lisää