laululyriikoita

Vapaata lyriikkaa: Kaikki hyvin

ranta

Täydellisyys on mielestäni vähintäänkin epäilyttävää. Silloin jos ihmisessä ja ilmaisussaan ei näy päälle päin mitään inhimillistä säröä tai rosoa, olen erityisen varautunut. Oma elämänkokemukseni on osoittanut, että eniten miellyttämään pyrkivät ovat usein myös eniten rikki. Tämän ajatuksen puin laululyriikkaan.

”Kaikki hyvin” kertoo siitä, miltä tuntuu elää pintakiillon keskellä silloin kun asioita ei olla valmiita käsittelemään.

Lue lisää

Lauluntekoklubilla tekemiäni lauluja

AHBOlen reilun puolen vuoden ajan saanut olla mukana lauluntekoklubissa, jota vetää ihana Heli Kajo. Klubissa olemme testanneet erilaisia metodeja ja filosofioita, joiden tarkoitus on helpottaa biisin syntymistä. Perusfilosofia kohtaamisissamme on ollut se, että on parempi synnyttää edes jotain kuin jumittua. Yleensä toivottomaltakin tuntuvasta jutusta voi lopulta löytyä jokin esittämiskelpoinen osa eteenpäin viilattavaksi. Lue lisää

Apukeinoja laululyriikan tekoon

type-1161952_640Olen kirjoittajana niitä ihmisiä, joille ideat tulevat usein yksittäisinä lauseina.  Vaikka olen nopea ideoija ja pystyn suoltamaan tekstiaihioita tiukassakin aikataulussa, usein kun kyse on itselle merkityksellisen laulun tai tekstin luomisesta, pyrin välttämään tiukkaa suunnitelmallisuutta. En etene millään kaavalla, tarvitsen fiilistä, halua upota ajatuksiin.

Silti minullekin on muodostanut tiettyjä kirjoitustyötä helpottavia rutineeita, joista haluan nyt jakaa kanssasi kolme laululyriikoiden kirjoitusta helpottavaa menetelmää.

Lue lisää

Vapaata lyriikkaa: Antaa uuden koskettaa

Flickr_MityaKu

Olin mukana yhden iskelmäkappaleen sanoitusprosessissa. Se ei mennyt osaltani ihan putkeen. Kirjoitin sanoitusehdotuksia niin moneen kertaan turhaan uusiksi, että sanoja jäi lopulta ylikin. Tässä sanoitus joka olisi vapaa sävellettäväksi. Eikä tyylilajia ole mitenkään sidottu iskelmään – olisi jännä kuulla muussa musalajissakin tämä. Jos kiinnostaa, ota minuun yhteyttä some-kanavien tai osoitteen heli@kiinakirja.fi -kautta.

Kuva: Flickr / Mitya Ku

Lue lisää

Väärän vuodenajan tunnelmissa

Flickr_Andy Castro

Sain muutama viikko sitten haasteellisen tehtävän. Eräs lauluntekijä lähestyi tekemällään joululaululla, johon oli itse hahmottelemassa englanninkielistä sanoitusta teemalla ”Menneen Joulun Joululaulu”. Minun toivottiin tuosta otsikosta liikkeelle lähtemällä keksimään valmiiseen melodiaan suomenkieliset sanat. Erityisen haastavaksi sanoituksen teko muodostui siinä vaiheessa kun tajusin, että laulun C-osassa oli paljon pitkiä yksitavuisia ääniä. Englannin kielestä kun noita yksitavuisia sanoja löytyy paljon suomen kieltä enemmän. Mikä siis avuksi?

Kuva: Flickr / Andy Castro

Lue lisää

Irti päästetty

kuva3Minulla on unelma. Kirjoittaa laulu, joka paljastaa ja pukee sanoiksi sellaisia tunteita, joita ei ehkä muutoin tule ääneen sanottua.

Minulla on toive. Että kuuntelisit tämän kappaleen jonain rauhallisena hetkenä. Jakaisit ajatuksesi siitä joko minulle tai jollekin itsellesi tärkeälle ihmiselle. Päästäisit irti silloin kun irti päästäminen vie kohti parempaa.

Photo: Flickr/ Claire Y. M

Lue lisää

Irti päästetty

Flickr_allisonViime viikot on työn alla ollut monta isoa juttua, jotka konkretisoituvat julkaistavaksi materiaaliksi lähikuukausien aikana. Ei, ei toki uutta kirjaa vielä. Mutta yksi uusi verkkosivusto, pari laulua ja uutta sosiaalisen median käyttöön liittyvää koulutusmateriaalia. Yhden laulutekstin käännöksen ajattelin kuitenkin jo paljastaa. Millaisina kuvina tai ääninä tämän päässäsi tulkitset?

 

 

Kuva: Flickr / allison

Lue lisää

Uusia lyriikoita

Flickr_Ricardo Mendonça FerreiraOlen yhteen tulevaan musiikkiproduktioon liittyen etsinyt taitavia biisin sovittajia ja tuottajia. Onneksi muiden muusikoiden suositusten kautta löysinkin pari kovaa ammattilaista. Heidän kanssaan keskustellessaan virisi inspiraatio kirjoittaa lisää laululyriikoita. Tässäpä kaksi tuoretta, vielä säveltämätöntä tekstiä: ”Valoisana yönä” ja ”Ehkä opin”.

 

Kuva: Flickr/ Ricardo Mendonça Ferreira

Lue lisää